Konsta Laitio
Aloitin tenniksen 6-vuotiaana Hyvinkään Tennisseurassa, jossa pelasin aktiivisesti lähes kymmenen vuoden ajan. Tämän jälkeen siirryin HVS:n kilpapelaajien ryhmään.
Hyvinkäällä opiskelin urheiluluokalla tenniksen kautta, ja myöhemmin jatkoin opintojani Pohjois-Haagan yhteiskoulun urheilulukiossa. Lukioaikana olin myös vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, Kansas Cityssä, jossa pääsin pelaamaan tennistä Pembroke Hill Schoolin joukkuessa. Vuonna 2022 voitimme Missourin osavaltion mestaruuden (State Championship). Lisäksi saavutimme joukkuekaverini kanssa pronssia nelinpelissä.
Vuotta myöhemmin päätin lopettaa kilpailullisen tenniksen pitkään jatkuneen olkapään rasitusmurtuman vuoksi. Loukkaantuminen ei kuitenkaan vienyt intoa tennikseen, vaan siirryin yhä vahvemmin valmennuksen pariin.
Olen valmentanut kaikenikäisiä ja eritasoisia pelaajia vuodesta 2018. Uskon, että tenniksen oppiminen perustuu vahvaan perusosaamiseen, laadukkaaseen harjoitteluun ja pelin ymmärtämiseen. Tasosta riippumatta kehittyminen vaatii kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta tehdä virheitä.
Tavoitteenani on luoda positiivinen ja kannustava harjoitusympäristö, jossa pelaaja voi kehittyä omassa tahdissaan ja ennen kaikkea nauttia tenniksestä.