Päävalmentaja

Janne Eerikäinen

Tennisreittini on ollut ”erilainen”. En aloittanut juniorina enkä ole ollut huippupelaaja. Mutta minua on aina ohjannut vimma asioissa, joista kiinnostun. Niin kävi tenniksessäkin, ja reitti johti kilpapelaajaksi, mediassa tennisasasiantuntijaksi ja valmentajaksi.

Olen suorittanut ylimpänä valmentajakoulutuksena Tennisliiton kilpavalmentajatutkinnon. Erikoisuutena koulutuksista voi mainita Kovacs Instituten ja maailmankuulun syöttötutkijan Mark Kovacsin syöttöspesialistikoulutuksen. Opiskelin urheiluvalmennuksen teoriaa jo lukuvuonna 1995–96 eteläruotsalaisessa opistossa urheilupainotteisella linjalla.

Ennen Tapiolan Tenniksen päävalmentajaksi siirtymistä työskentelin seitsemän vuotta Smashissä. Näistä ensin kaksi vuotta tuntivalmentajana Olarissa ja sitten viisi vuotta aikuisvalmennuksen vastuuvalmentajana Helsingissä.

Valmentajana olen ihmisläheinen. Otan huomioon pelaajien peli- ja ambitiotason, mutta kaikentasoiset pelaajat haluavat kehittyä. Kehittyminen taas vaatii mukavuusalueelta pois tulemista. Sen ei tarvitse aina olla erityisen vaativaa, mutta on uskallettava ”laskea irti” ja tehdä myös uudella, ehkä haastavaltakin tuntuvalla tavalla. Valmennuksessani harjoitellaan sekä tekniikkaa että pelitilanteita, ja huomioidaan, että tennistä pelataan syötöllä ja liikkumalla.