TaTen päävalmentaja Janne Eerikäinen

Miten saada suurin hyöty valmennustunnista?

Harjoitus omassa tennisvalmennusryhmässä on pelaajalle yksi viikon kohokohdista. Miksi silti liian usein osa hyödystä jää saamatta? Miten pelaaja voisi olla oppimisessaan tehokkaampi?

Olin kauan sitten aloittamassa yhdessä mediatyöpaikassa ja pöyristyin, kun päätoimittaja kuvasi tekemämme lehden tavoitetilaa suhteessa lukijaansa. Lehteä luettiin ja tehtiin suurella intohimolla. Sen tärkein tilaajakunta oli 25–50-vuotiaat miehet, jotka seurasivat aktiivisesti urheilua – päälajinaan joko jääkiekko tai jalkapallo. Ja jotka asuivat vähintään keskikokoisessa kaupungissa, olivat keskivertoa koulutetumpia ja keskivertoa parempituloisia. On kyseessä sitten nainen tai mies ja minkä ikäinen tahansa, niin määritelmä osuu myös aika moneen kaupunkilaiseen tennisharrastajaan.

Mistäkö pöyristyin: päätoimittaja kysyi, mikä on lehtemme paikka näin määritellyn miehen sydämessä ja se huomioiden lehden tekemisen intohimometodi? Ja vastasi: jos miehellä on lapsia, lehden paikka on toiseksi lähimpänä sydäntä. Lapsen paikkaa ihmisen elämässä ei vie mikään, mutta puoliso voi aina vaihtua…

Kuormituksen huomioiminen

Tennikseensä niin paljon satsaavalle ihmiselle, joka käy valmennusryhmässä, tennis on luultavasti yksi elämän tärkeimmistä asioista. Samoin kilpaileville pelaajille. On oikein tervettä, jos se ei sentään ole tärkeämpää kuin puoliso, mutta jokainen voi tutkailla, monenneksiko tärkein asia tennis itselle on.

Valmentajana tulen miettineeksi, miksi joku silti ei tee aivan kaikkeaan hyödyntääkseen hetkensä rakkaan asian parissa vielä paremmin? Vastaus lähtee aika perusasiasta. Viikossa on 168 tuntia. Jos ihminen on siitä tunnin tai 1,5 tuntia valmennuksessa, niin kokonaisuuteen vaikuttaa aika paljon enemmän ne jäljelle jäävät 167 tai 166,5 tuntia. Monen pelaajan arki on niin kuormittavaa, ettei kentälläkään pysty tekemään asioita rennoin mielin tai levänneenä. Tämä on koko nykymaailman tärkeimpiä haasteita, ja liittyy suoraan viikon 168 tuntiin.

Valmius ja lämmittely

Mitä pelaaja voi tehdä hyötyäkseen valmennustunnin antimista paremmin?

Ensimmäinen asia on se, että kentälle tullessa pitäisi olla hyvä valmius ja oikea mielentila. Jos hallille tulee minuutti ennen treenin alkua, saati minuutti sen alettua, niin tuskanhiki ei ole paras alkulämppä. Tennistä on myös aika haastavaa pelata tai treenata, jos mieli on kiireinen tai kireä. Kiire ja valmistautumattomuus myös lisäävät loukkaantumisriskiä, jolloin koko harrastus voi estyä pitkäksi aikaa.

Hallille kannattaa tulla hyvissä ajoin ja lämmitellä. Tennislämmittelyyn ei hääviä tilaa tarvita. Muutaman neliömetrin tilassa pystyy tekemään jalkatyön tai koko kropan lämmittelyä. Kuminauhajumppaa voi tehdä missä tahansa, mihin kuminauhan saa kiinni.

Tässä yksi esimerkkivideo pienen tilan välineettömästä tennislämmittelystä:

Lämmitellyt pelaaja on heti tunnin alussa valmiimpi, ja mieli ja aistit ovat enemmän auki oppimiselle.

Ylipäänsä tenniksestä kannattaisi yrittää tehdä itselleen mieluisa paikka ja olotila. Silti aika moni harrastaja on tenniksestään kireänä ja ottaa paineita. Itse opin joskus menneisyydessä, että en ole pelannut yhtään ottelua, joissa olisin päätynyt miinuspisteille, ja kehitin kylmän ja rennon ottelumielen. Se voi olla näin yksinkertaista ja näkökulmakysymys. Vähän kuin se, että Rafael Nadal päätti joskus, ettei koskaan heitä mailaa – eikä heittänyt.

Harjoittele uutta asiaa, tee muistiinpanoja!

Valmentajana huomaa usein, että pelaaja oppii tunnilla uuden asian ja kokee sen konkreettisen hyödyn itsekin välittömästi. Kun viikkoa myöhemmin katsoo pelaajaa alkulämmittelyssä, opittu voi olla tipotiessään. Tämä on ehkä se suurin asia! Kehittyminen ja opitun siirtyminen pysyvästi omaan repertuaariin kysyy töitä ja vaivannäköä.

Pelaaja saattaa huomata, että uudella tavalla tehty asia vaatii fyysisesti jotain enemmän kuin aiempi tapa – mutta sinänsä sujuu, kun vain tulee tehtyä. Tällöin aika selvää on, että pelaajan täytyy hyväksyä asian fyysinen vaativuus ja se, että töitä pitää tehdä, jotta kehitys on pysyvää.

On ihan inhimillistä, että opittu unohtuu niiden 166,5:n tai 167:n tunnin aikana. Mutta sitä voi edesauttaa, että ei unohdu!

Jos opittu uusi asia liittyi mailan tai kropan käyttöön, aina voi kotona napata käteensä vaikka kaukosäätimen ja mallailla lyöntiä – olen itse aikoinaan kehittänyt kämmenlyönnistäni tällä tavalla aiempaa suuremman aseen. Jos kotoa tai työpaikalta löytyy kokovartalopeili, lyöntejä on hyvä mallintaa siitä. Varjolyönnit vaikka ilman mailaa ovat tehokas tapa oppia; keho ei tunnista, teetkö puhtaita suorituksia mailan ja pallon kanssa vai ilman.

Ja tuleehan asioita treenattua omilla muilla pelikerroilla kuin valmennuksessa? Hyödylliset ja mielenkiintoisetkin asiat unohtuvat, jos niihin ei palaa. Ja miten palata, jos ei ole jotain konkretiaa – kuten muistiinpanot! 

Miksi et treenin jälkeen tai kotiin päästyäsi kirjoittaisi ylös muutaman oleellisimman asian, jonka harjoituksesta opit tai joita et millään meinannut oppia? Jos teet muistiinpanoja läpi kauden, saatat huomata monenlaisia syy-seuraussuhteita.

Ihan samat lainalaisuudet koskevat myös meitä valmentajia. Ei ole käynyt ihan yksi tai kaksi kertaa valmennuksen historiassa, kun valmentaja miettii, että minulla oli kuukausi sitten se yksi hyvä harjoite, mutta mikähän se oli…?