Ville Lång

Ville Lång

Terve!

Olen Ville Lång, entinen olympiatason sulkapalloilija. Toimin sulkapallomaajoukkueen päävalmentajana syksyyn 2024 asti, mutta nyt on aika katsoa johonkin uuteen.

Miksi sitten tennis? Minua motivoi eniten tässä vaiheessa elämää ainainen uuden oppiminen ja itsensä ja muiden kehittäminen. Siksi otin haasteen vastaan kun minua kysyttiin tähän mielenkiintoiseen tehtävään. Uskon että varsinkin mailapeleillä ja eri urheilulajeilla voi olla paljonkin opittavaa toisiltaan, ja samat lainalaisuudet pätevät hyvinkin usein kun katsoo tarkalla silmällä itse peliä.

Olin sulkapalloa pelatessani puolustava pelaaja ja arvostan urheilussa hyvää puolustusta enemmän kuin hyökkäystä. Olen sitä mieltä että monet jossei kaikki urheilulajit ovat pohjimmiltaan prosenttipelejä, joissa lopulta  pelaaja, joka tekee enemmän oikeita ratkaisuja ja saa näin prosentit puolelleen, voittaa pitkässä juoksussa useimmin. Tämä varmasti pätee tennikseen paremmin kuin hyvin. Valmentajana kunnioitan perusasioita, mutta taktinen osaaminen urheilussa on kuitenkin se suola minulle.

Koulutustaustastani sen verran, että olen tehnyt urheilujohtamisen MBA-tutkinnon, sulkapallon puolella olen hankkinut korkeimman mahdollisen kansainvälisen koulutuksen. Olen myös pt-koulutuksen läpikäynyt. Parhaillaan suoritan Tennisliiton tason 2 valmentajakoulutusta.

Lähden tälle matkalle avoimin mielin oppimaan uutta. Toivottavasti voimme yhdessä oppia paljon uutta tämän hienon pelin puitteissa.

Suosikkilyöntini on rystyalakierre.